Yleistä Suomen Tolkien-seurasta
Suomen Tolkien-seura Kontu ry on valtakunnallinen Tolkienin tuotannon ja muun fantasiakirjallisuuden ystäville tarkoitettu yhdistys. Jäseniä löytyy laidasta laitaan; jotkut tuntevat tarkasti koko Tolkienin tuotannon, toiset taas ovat yleisesti kiinnostuneita fantasiasta. Jäsentapaamiset keräävät nämä erilaiset ihmiset saman katon alle keskustelemaan ja pitämään hauskaa. Jäsenlehtemme tarjoavat kuulumisia Suomesta ja ulkomailta, asia-artikkeleja, kirja-arvosteluja ja novelleja.
Suomen Tolkien-seuraa pyörittää hallitus, joka valitaan vuosittain vaaleilla. Seura julkaisee kahta lehteä, uutis- ja tiedotuslehti Hobittilan Sanomia, sekä Legolasta, maamme parasta ja ainoaa pelkästään fantasiakirjallisuuteen keskittynyttä tuhtia lukupakettia. Järjestämme virallisia jäsentapaamisia kuudesti vuodessa ja pidämme Tolkienin henkeä yllä paikallisyhdistyksissä, ns. smialeissa, joita löytyy ympäri Suomea. Lisäksi suurimmissa kaupungeissa järjestetään kuukausittaisia jäsentapaamisia virvokkeiden, keskustelun, pelien ja tietysti Tolkienin merkeissä.
Tapaamiset
Seura järjestää jäsenilleen ja muille toiminnasta kiinnostuneille vuosittain kuusi virallista tapaamista. Tapaamisiin eli miitteihin osallistuminen ei edellytä Suomen Tolkien-seuran jäsenyyttä, mutta viikonloppumiittien osallistumismaksu saattaa olla jäsenille hieman edullisempi. Viikonloppumiitit ovat alkoholittomia tapahtumia. Seuran järjestämät tapaamiset ovat seuraavat:
- Vuosijuhla järjestetään 3.1., seuran perustamisen ja J. R. R. Tolkienin syntymän vuosipäivänä. Vuosijuhla on tapahtumista arvokkain ja muodollisin – hauskanpitoa ja mukavaa yhdessäoloa kuitenkaan unohtamatta. Viralliseen ohjelmaan kuuluu mm. ruokailu, hallituksen edustajan puhe sekä maljannosto.
- Kevätmiitti on yleensä jossakin leirikeskuksessa järjestettävä viikonlopun pituinen tapaaminen.
- Suomenlinna-piknik järjestetään perinteisesti jonakin heinäkuun alkupuolen päivänä. Tässä tapahtumassa pääpaino on eväiden syömisessä, toisinaan grillaamisessa sekä kevyessä ohjelmassa, johon kaikki läsnäolevat voivat halutessaan osallistua.
- The Miitti on vuoden suurin ja odotetuin tapahtuma, joka kestää yleensä torstaista sunnuntaihin. Tässä miitissä on vuoden muihin miitteihin verrattuna enemmän järjestettyä ohjelmaa, mutta osallistuminen on vapaaehtoista ja vapaata oleskeluaikaakin riittää hyvin. The Miitissä pidetään seuran vaalikokous, jossa nimensä mukaisesti valitaan seuraavan toimikauden hallitus.
- Syysmiitti on yleensä jossakin leirikeskuksessa järjestettävä viikonlopun pituinen tapaaminen.
- Pikkujoulumiitti on viikonlopun pituinen tapaaminen jossakin leirikeskuksessa. Tarjolla on piparia ja glögiä. Aiempina vuosina myös lahjanvaihtoa on harrastettu osallistujien kesken. Pikkujoulumiitissä pidetään seuran vuosikokous, jossa käsitellään edellisen toimikauden toimintaa ja (ainakin toivon mukaan) myönnetään vanhalle hallitukselle tili- ja vastuuvapaus.
Kuukausitapaamiset
Lisäksi säännöllisiä kuukausittaisia tapaamisia järjestetään tällä hetkellä Helsingissä ja Tampereella. Jäsenet voivat järjestää itse omaa toimintaa kotikaupungissaan ja esimerkiksi Hobittilan Sanomissa ilmoittaminen on jäsenille maksutonta.
- Helsingin kuukausitapaamiset järjestetään joka kuukauden viimeinen sunnuntai kello 17 alkaen Oluthuone Kaislassa (Vilhonkatu 4).
- Tampereen kuukausitapaamiset järjestetään joka kuukauden kolmas perjantai kello 17 alkaen Café La Famillessa (Aleksis Kiven katu 10).
Mahdollisista poikkeuksista tiedotetaan keskustelualue Vihreän Lohikäärmeen Yhdistysten tapahtumat -huoneessa.
Smialit
Suomen Tolkien-seuran toiminta tapahtuu enimmäkseen paikkakuntakohtaisissa harrastekerhoissa eli smialeissa (smial on hobittien kieltä ja tarkoittaa heidän kotikoloaan). Smialeissa pelataan monenlaisia pelejä, kuten rooli- ja liveroolipelejä, fantasia-aiheisia lautapelejä ja korttipelejä ym. Lisäksi keskustellaan Tolkienin kirjoista ja äärimmäisen rikkaasta maailmasta ja tarinoista. Joskus käydään retkellä metsässä, tehdään ruokaa kunnon hobittityyliin (eli runsaasti ja usein) ja joskus katsotaan videoita tai osallistutaan erilaisiin tapahtumiin, kuten Ropeconeihin tai Tolkien-seuran tapaamisiin. Smialit siis tekevät mitä ikinä vain keksivät viihtyäkseen.
Useimmat smialit ottavat osaa Tolkien-seuran järjestämään smialkilpailuun. Siinä smialit raportoivat tekemisiään seuran hallituksen nimittämälle smialvastaavalle, joka pitää kisasta lukua. Aktiivisin smial palkitaan vuoden lopussa.
Yhteystietoja smialeihin saa smialvastaavalta, jonka yhteystiedot ovat Yhteystiedot-sivulla. Jos paikkakunnalta ei löydy smialia, voi sellaisen perustaa kaksi tai useampi henkilö, joista ainakin yhden täytyy kuulua Suomen Tolkien-seuraan.
Aktiivisia smialeita vuonna 2012
Brandagamba
Smial Brandagamba on Helsingissä toimiva smial, joka kokoontuu yleensä tiistaisin tai keskiviikkoisin kello 18 Helsingin keskustassa lukupiireilemään, keskustelemaan ja pitämään kivaa fantasian merkeissä. Näiden kokoontumisten lisäksi joskus järjestetään myös erityisiä teematapaamisia, kuten lautapeli-iltoja. Brandagambalaisia pääsee tapaamaan myös Suomen Tolkien-seuran Helsingin-kuukausitapaamisissa joka kuukauden viimeinen sunnuntai kello 17 Oluthuone Kaislassa (Vilhonkatu 4). Jos haluat toimintaan mukaan, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen smialbrandagamba (at) gmail.com tai tule johonkin smialin tapaamiseen.
Lisätietoja Brandagambasta: https://sites.google.com/site/smialbrandagamba/
Juhlapuu
Juhlapuu on verkkosmial ja toimii ensisijaisesti Konnussa. Fyysisesti Juhlapuun lehdet kokoontuvat lähinnä miiteissä, mutta toiminta keskittyy virtuaalimaailmaan. Siksi jäsenten ei tarvitse asua missään tietyssä kaupungissa tai maassa, eikä heidän jäsenyytensä hiivu poismuuton myötä.
Lisätietoja Juhlapuusta: https://sites.google.com/site/smialjuhlapuu/
Marach
Luumäellä toimii smial Marach.
Lisätietoja Marachista: http://marach.webs.com/
Morel
Smial Morel toimii Tampereella torstaisin. Kokoontumispaikka vaihtelee, tarkempia tietoja Morelin weppisivuilta. Moreliin ovat tervetulleita kaikki täysi-ikäiset Tolkienin tuotannosta nauttivat henkilöt!
Lisätietoja Morelista: http://www.iki.fi/basil/morel
Muu toiminta
Suomen Tolkien-seuran muu toiminta käsittää mm. osallistumista erilaisiin kirjallisuus-, fantasia- ym. tapahtumiin, yhteydenpitoa ulkomaisiin Tolkien-yhteisöihin sekä yhteistyötä mitä erilaisimpien tahojen kanssa erilaisten projektien merkeissä. Suomen Tolkien-seura on mm. toiminut yhteistyössä Finnconin kanssa ja ollut mukana järjestämässä TamFan-fantasiatapahtumaa Tampereella useina vuosina. Suomen Tolkien-seuralla on myös arkisto, johon jäsenillä on vapaa pääsy.
