Juho Gröndahl kertoi Hyrylän lukiosta tulleesta puhelusta. Puhelu koski lukiossa 23.4. järjestettävää filosofiatapahtumaa. Oppilaat olivat esittäneet toivomuksen, että tapahtuman yhteydessä käsiteltäisiin myös fantasiakirjallisuutta ja sen luomia mahdollisia maailmoja. Tapahtuman järjestävät halusivat tietää, voisiko Suomen Tolkien-seura ry järjestää tapahtuman puitteissa toiminnallisen ohjelmanumeron aiheesta "Tolkien ja mahdolliset maailmat". Tapahtumaan osallistuvien matkakustannukset korvataan. Osallistujat saavat myös lounaan. Markus Neuvonen lupautui hankkimaan tapahtumasta lisätietoja, joiden pohjalta osallistumisesta päätetään.
Olemme saaneet sähköpostia myös Kajaanin kaupunginkirjastosta Mari Mäntylältä. Yhteydenotossaan Mäntylä tiedustelee, voisimmeko osallistua toukokuussa Kajaanissa järjestettävään lasten ja nuorten kulttuuriviikkoon. Pohdimme asiaa kokouksessa ja totesimme tarvitsevamme lisätietoja myös tästä tapahtumasta. Keskustelussa esitettiin saman ohjelman järjestämistä molemmissa tapahtumissa. Juho Gröndahl tarjoutui hankkimaan lisätietoja tapahtumasta.