Legolasin artikkeliluettelo 1992-2006

Tälle sivulle on luetteloitu Legolasissa Seuran perustamisesta lähtien julkaistut artikkelit. Luettelo ei ole missään mielessä täydellinen - kaikkia pieniä artikkeleita ja vakituisia palstoja ei ole mukaan otettu, ei myöskään esim. mielipidekirjoituksia (vaikka ne joskus sen ansaitsisivatkin) tai muinaisia ajankohtaisuuksia. Myöskään Hobittilan Sanomissa olleita artikkeleita ei ole luetteloitu, pääasiassa siksi etten jaksanut käydä läpi kaikkia HobSaneita (poikkeuksena säännöstä Tilka ja Pohjolan Grunt-grunt -sarjis, joka alkoi Legolasissa ja jatkui HobSanissa; ja HS lehden numeron edessä tarkoittaa sitten HobSania eikä Hesaria!). Ehkä joskus tulevaisuudessa...

Luetteloissa ensimmäisenä on artikkelin nimi, sitten sen kirjoittaja ja viimeisenä sen lehden numero, josta ko. juttu löytyy. Puuttuvia numeroita/vuosilukuja selittää osaltaan muutaman vuoden takainen lehtien ilmestymisaikataulun venähtäminen.

Lisäksi lehtien numerointikäytäntö näyttää jossain kohtaa hieman seonneen - ilmeisesti sekaannus tapahtui siinä vaiheessa kun lehteä toimitettiin kahdessa paikassa yhtaikaa. Yleisestä linjasta poiketen listassa siis kummittelee x/0x -systeemin sijasta #19 ja #20 (joista jälkimmäinen tosin väittää sisäkannessa olevansa numero 1/2000, mutta kun sen numeroinenkin lehti on jo...).

Jos nyt joku oleellisen tärkeä juttu on mielestäsi jäänyt listasta pois tai tunnet itsesi/jonkun muun kärsineen muutoin vääryyttä, asia lienee korjattavissa ottamalla yhteyttä sivujen ylläpitäjään, mleikomaa (at) netti.fi . Kerro mielellään myös ko. lehden numero helpottaa elämää, kun ei tarvitse lukea kaikkia läpi...

Artikkelit - Novellit - Sarjakuvat - Kirja-arvostelut

Artikkelit

Alternative History and Fantasy Jukka Halme 3/03
Ankaraa fantasiaa - David Gemmelin esittely Jukka Halme 1/95
Antikvaariset kirjakaupat ja fantasia Teemu Naarajärvi 2/06
Anu Holopainen - fantasiaa ja feminismiä Monica Nieminen ja Jaana Visto 2/05
Ars fabula - eli mitä on fantasia Mika Laaksonen 2/92
Arveluttavaa moraalia fantasiassa Marko Kivelä 1/03
A Short History of FILK Saku Lipton 2/92
Aterialla Tolkienin mielipubissa Esko Miettinen 2/05
Barbaareista ja puolituisista Petri Hiltunen 1/92
Battlelore - Suomalaista fantasiametallia Anu-Riikka Kyttälä 2/05
Brian Jacques ja Redwallin lumo Jukka Halme 2/98
Burrichin henkilökuva Sini Neuvonen 2/03
Charles DeLint, urbaanin fantasian oppi-isä Elli Leppä 1/06
Clive Barkerin Nightbreed Tero Mustonen 1/95
David Eddings Sari Polvinen 2/98
Diana Wynne Jones Tarja Rainio 2/97
Earthsee tv-elokuva Jukka Halme, Teemu Naarajärvi, Merja Polvinen, Sari Polvinen 3/05
Eila Pennanen in memoriam Johanna Vainikainen 4/93
Elämää onykophagomanian kynsissä eli lyhyt lisäoppimäärä humfan-kirjallisuuteen Jukka Halme 1/95
Enteistä kaarnan syvyydeltä Marianna Leikomaa 1/05
Fanitavaraa jenkkilän malliin Jukka Halme 1/02
Fantasiadekkareiden parhaimmistoa Marko Kivelä 1/05
Fantasiakirjojen kartat Päivi Vinni 1/06
Fantasian pahimmat kliseet TOP 10 Petri Hiltunen 1/95 ja 1/02
Fantasian perimmäisten kysymysten äärellä paneeli, Finncon 97 1/98
Fantasian tulkit Leena Peltonen (toim.) #19
Fantasian älykkyydestä tai sen puutteesta Marko Kivelä 3/04
Fantasiaviitteet suomalaisessa populaarimusiikissa Marianna Leikomaa & Erkka Leppänen 2/02
Fantastinen moraali vai moraalinen fantasia? Markus Neuvonen 2/03
Fantasy Masterworks Jukka Halme 3/03
Faramir Elli Leppä 1/03
Filk Music from Finland Daeron 3/03
Filk-viisuja TamFanista Useita 4/04
Finncon 2004 kunniavieraat Sini Neuvonen ja Jukka Halme 2/04
Finncon 2006 paneelikeskusteluja: The Essential Fantasy ja Realismi fantasiassa - hikeä ja hiertymiä Elli Leppä 3/06
Finnish Tolkien Society Then and Now Marianna Leikomaa 3/03
Frodossa on hiven Kristusta Esko Miettinen 2/01
A Game of Thrones - Valtaistuinpeli puntarissa Maarit Heinonen ja Markus Neuvonen 2/04
Glen Cookin Garret -sarja Marko Kivelä 3/05
Gormenghast Mika-Petri Lauronen 1/02
Guy Gavriel Kay Marianna Leikomaa 2/04
Groo the Wanderer Matti Tanska 1/93
Haastateltavana Jukka Murtosaari Johanna Vainikainen 1/94
Haastateltavana Toni Edelmann Johanna Vainikainen 4/93
Haltiatypyköiden salatut elämät Ilana Rimón 4/03
Harry Potter ja Mahdoton tehtävä Inkeri Kontro 3/04
Harry Potter ja menestyksen salaisuus Marianna Leikomaa 2/00
Hobitit matkalla Hollywoodiin Sari Polvinen & Jukka Halme 1/98
Hugo Pratt in memoriam Johanna Vainikainen 1/95
Humoristinen fantasia # 1 Jukka Halme 1/94
Humoristinen fantasia # 2 Jukka Halme 2/94
Humphrey Carpenter on kuollut Päivi Vinni 1/05
I-Lauki: Quenya - suomi kasvisanasto Aslak Veisiö 2/01
Ilkka Auer: Fantasiakirjailija ja ylpeä siitä! Sini Neuvonen ja Päivi Vinni 2/06
Jeff Smith: Luupäät Marianna Leikomaa 4/03
Jeff VanderMeer - Ambergrisin luoja Elli Leppä ja Marianna Leikomaa 3/06
Johanna Sinisalo - Suomalaisen scifin ja fantasian konkari Elli Leppä 1/05
Jonathan Carroll - maailmojen välissä Sini Neuvonen ja Ilana Rimón 4/05
Joulupukin kirjeiden suomentamisesta Kersti Juva 2/05
J.R.R.Tolkien: mies ja toiminta Jouni Kortesharju 1/97
J.R.R. Tolkien: Kielitieteilijä Jouni Kortesharju 2/97
Kadonneita teitä Mika Oksanen 1/94
Kantapeikko, vanha parta? Päivi Vinni (toim.) 2/01
Keijukaiset - Suvi Niinisalon esitelmä Elli Leppä (toim.) 3/04
Keski-Maan kartat Päivi Vinni 1/03
Keski-Maan magia Vesa Sisättö 1/02
Keski-Maan musiikki Elli Leppä 2/02
Kirjava - Harrastuksena kustantaminen Sini Neuvonen 4/03
Klonkun mielimenyy Kulinaarispiritistit (?!) 2/94
Kosminen ympyrä Eeva-Liisa Tenhunen 1/95
Kuinka kaikki (Suomen Tolkien-seura) sai alkunsa? Ilana Rimón 2/01
Kuinka Keski-Maa kuvitettiin Mikael Ahlström 1/95
Kuningas Kivessä - Kevin Crossley-Hollandin Arthur-trilogia Päivi Vinni 2/02
Kun tosi ja taru sekoittuvat - Maagisen realismin klassikoita Juho Gröndahl 2/04
Labyrintti ja Legenda -elokuvat Marianna Leikomaa 2/05
Legolasin kymmenen vuotta Päivi Vinni 2/01
Loputtomien näkökulmien kirja Juho Gröndahl 1/04
Lucifer fantasiakirjallisuudessa Tapani Ronni 1/94
Luen vain, vai tulkitsenko? Metaforan ja fantasian suhteesta Juho Gröndahl 4/05
Luolat fantasiakirjallisuudessa Marianna Leikomaa ja Ari Nuuttila 1/02
Lupaava uusi nimi: Lynn Flewelling Sini Neuvonen 1/03
Magiaa teoriassa ja käytännössä Tero Mäntylä 2/97
Masters of the Middle-earth Pasi Karppanen 1/00
Matka fandomin keskipisteeseen - Worldcon'05 Juho Gröndahl ja Inkeri Kontro 4/05
Merkittävimmät suomenkieliset fantasiakirjat Marko Kivelä 2/06
Mitä kuuluu Taru Sormusten Herrasta-elokuvalle? Teemu Naarajärvi 1/01
Moderni HumFan ja viimeisimpiä lukemuksia Jukka Halme 2/00
Mitä on fantasia? M-P Lauronen 1/92
Naukuhuulet-lauluyhtye Ilana Rimón 2/02
Neil Gaiman Marianna Leikomaa 2/03
Númenorin kartta Tino Warinowski & Johanna Iso-Järvenpää 2/94
Olipa kerran... Tarja Rainio 1/97
Onko Sormusten Herra hyvä seikkailu? Panu Alku 1/95
Orson Scott Card: fiktion monitaituri Maarit Heinonen & Ilana Rimón 1/01
Parallels lost Emmi Itäranta 3/03
Pari sanaa fantasiakirjoittamisesta Marko Kivelä 1/95
Patricia C. Wrede - satumaista fantasiaa Tarja Rainio 1/98
Peikkous paljastuu Juho Gröndahl 4/04
Petri Hiltunen piirtää ja kertoo Ilana Rimón 3/05
Philip Pullman Inkeri Kontro 4/04
Pitkän kaavan mukaan - Sankarimatkakaavat... Leena Peltonen 1/00
Pohdintaa fantasian olemuksesta Marko Kivelä 2/98
Pohjolan Tolkien-festivaali 1994 Elisabeth Edin 1/94
Potter-fani etsii kaltaistaan Inkeri Kontro 1/04
Potteria Poimussa -paneeli Päivi Vinni (toim.) 1/01
Robin Hobb Jyväskylässä Päivi Vinni, Sini Neuvonen 3/04
Sankareita, onko heitä? M-P Lauronen 4/92
Sauronin silmä -muffinssit Miikka Uotila 1/06
Setä Topelius iskee jälleen Sari Polvinen 1/98
Slaine on sarjakuvabarbaareista aidoin Anssi Makkonen 3/93
Tarina sarjan herrasta (Yle:n Hobitit) Sampsa Sihvola 1/93
Taru friikkien kokoontumisajoista Anu-Riikka Kyttälä 1/05
Taru herran sormuksesta Wille Ruotsalainen 2/05
Taru Suomen Tolkien-seurasta (useita) #20
Terry Pratchett Petri Hiltunen & Jukka Laajarinne 2/93
Tolkien 2005 - The Ring Goes Ever On Manu Paavola 4/05
Tolkien 2005 - The Ring Goes Ever On osa II Manu Paavola 1/06
Tolkien and Myth for Dummies Mira Isomäki 3/03
The Tolkien Centenary Conference Mikael Ahlström 3/92
The Tolkien Phenomenon Hanna Järvinen 3/92
Tolkien-musiikkia, kuunnelmia ja luentoja Päivi Vinni (toim.)
Tolkien-oheiskirjoista Päivi Vinni 3/04
Totuus on tuolla - teatterissa Marianna Leikomaa 4/04
Tove Jansson 80 vuotta Elisabeth Edin & Johanna Vainikainen 1/94
Tove Jansson in memoriam Päivi Vinni 2/01
Ursula LeGuinin Maameri Tarja Rainio 2/03
Usagi Yojimbo - Vaeltava Samurai Tarja Rainio 2/98
Uuskummia tuulia Markus Neuvonen 3/05
Visioita ja valintoja - Kustantaja kohtaa fantasian Maarit Heinonen ja Ilana Rimón 4/03
World Fantasy Award Sari Polvinen 2/03
World Fantasy Award, osa 2 Sari Polvinen 1/04
World Fantasy Award, osa 3 Sari Polvinen 3/04
Yrttejä ja jänispataa Mika-Petri Lauronen 3/06
Örkkisatuja Erkka Leppänen 2/94
Takaisin ylös

Novellit

Aarre J.R.R. Tolkien 2/01
Bombadil lähtee retkelle J.R.R.Tolkien 1/00
Carnén linut Ella Peltonen 2/06
Durum Durum Mikko Kaunisto 3/06
Eilisiltana Dushgoissa Lalaith 2/01
Ei tule toista rakkautta Katja Salminen 4/02
Ensimmäinen meidän suvusta Aino Kontro 2/03
Harmistuksen paluu Heikki Nevala 2/05
Homoemo Lawrence Schimel #19
Hopeatikkaat Piia Tirronen 3/05
However hard we try Kevin Crossley-Holland 3/03
Jaken jäljillä China Miéville 1/03
Jatkosodan ihme Marko Ahonen 3/93
Kaksi bardia Mika P. Nieminen 3/92
Kaksinverroin ritarillinen Alan Kennington #20
Kanelipitkotrilogia Maria Catharina Ikola 1/03
Keijujen äiti Megan Lindholm 2/04
Kerro kerro kuvastin Päivi Vinni 1/04
Kevätpäiväntasaus Päivi Santikko 2/01
Kuoleman rakkaus Mika-Petri Lauronen 1/01
Kuun kartanot (Varoittava kertomus) Jeff Vandermeer 3/06
Lalli ja piispa Henrik Hannu Väisänen 4/05
Legolassie Olav Tirkkonen 2/93
Lohikäärmeen kertomus Markku Yli-Pentilä 1/95
Merikello J.R.R. Tolkien 2/01
Metsän-Iita Elli Leppä 1/06
Muutos M-P Lauronen 4/93
Neljäs aika Ville Lähde 2/92
Noita Incounu Usvien maassa Kari Eskola 1/98
Noita Incounu ja Vaeltava Yksisarvinen Kari Eskola 2/98
Oikopolut Rasimus 1/02
Oi sisko! Katja Salminen 2/02
Pestuupäivä Boris Hurtta 1/92
Piiritetyt M.G.Soikkeli 4/05
Prinsessan kirous Mika-Petri Lauronen 2/97
Sadetta villakankaalla Hilma Salonen 3/05
Sanojenkeräilijä Anne Streng 4/92
Silmä silmästä, hammas hampaasta Lawrence Schimel 2/00
Sofia Nimettömän kaksi kuolemaa Katja Salminen 2/01
Soittajan tarina Marko Kivelä 1/97
Taikamies Robert Holdstock 1/00
Tie jota kuljen Susi Vaasjoki 1/02
Tuhatvuotias puu J.K. Miettinen 1/05
Tolkienin yksityiselämä Jonathan R. Partington 2/94
Unikuningas Päivi Vinni 2/98
Valkoinen kaupunki Benjamin Rosenbaum 1/06
Vapaat vedet Rasimus 1/04
Varjojen tanssi Marko Kivelä 1/02
Varjoteatteri Benjamin Bainton 3/04
Verenpunaisten jalokivien legenda Sauli Santikko 4/92
Viideskymmenesensimmäinen lohikäärme Heywood Brown 1/00
Viimeinen laiva J.R.R. Tolkien 2/01
Wila Katja Salminen 3/04
Yksisarviskeikka Jens H. Altmann 1/95
Ylpeyden alasin Lawrence Schimel 2/02
Ystävä Jukka Laajarinne 1/92
Takaisin ylös

Sarjakuvat

Isäni oli sankari - osa 1 Mikko Jylhä 3/05
Isäni oli sankari - osa 2 Mikko Jylhä 4/05
Isäni oli sankari - osa 3 Mikko Jylhä 1/06
Isäni oli sankari - osa 4 Mikko Jylhä 2/06
Isäni oli sankari - osa 5 Mikko Jylhä 3/06
Lyhyt matka sinne ja tänne Inari Kylänen 2/94
Madon kirja # 5 Sami Hynninen 2/92
Madon kirja # 6 Sami Hynninen 3/92
Muukalainen Sami Hynninen 1/93
Pako arjesta Sami Hynninen 3/92
Papinpoika Graham Henri Hakkarainen & Ville Ruotsalainen 2/94
Siivettömien lintujen virsi Anne Streng 3/93
Tasapaino Sami Hynninen 4/93
Tee-se-itse-Sauron Markus Pitkänen 1/06
Tilka ja Pohjolan Grunt-Grunt # 1 Johanna Iso-Järvenpää ja Riikka Mustajärvi 1/94
Tilka ja Pohjolan Grunt-Grunt # 2 Johanna Iso-Järvenpää ja Riikka Mustajärvi HS 2/97
Tilka ja Pohjolan Grunt-Grunt # 3 Johanna Iso-Järvenpää ja Riikka Mustajärvi HS 3/97
Tilka ja Pohjolan Grunt-Grunt # 4 Johanna Iso-Järvenpää ja Riikka Mustajärvi HS 5/97
Tilka ja Pohjolan Grunt-Grunt # 5 HS 6/97
Tilka ja Pohjolan Grunt-Grunt # 6 Johanna Iso-Järvenpää ja Riikka Mustajärvi HS 1/98
Tuhkana tuuleen Petri Tolppanen 1/92
Takaisin ylös

Kirja-arvostelut

Suurkiitokset Ari Leinolle, joka luetteloi nämä (2/04 asti)!

Legolas #3 2/92
David Day, Tolkien: The Illustrated Encyclopedia
John & Priscilla Tolkien, The Tolkien Family Album

Legolas #4 3/92
David Eddings, Kiven vartija

Legolas #5 4/92
Catharine R. Stimpson, J. R. R. Tolkien
Robert Giddings & Elizabeth Holland, J. R. R. Tolkien: The Shores of Middle-earth
David Eddings, Velhojen taistelu
Ursula LeGuin, Maameren velho, Atuanin holvihaudat, Kaukaisin ranta, Tehanu
Terry Pratchett & Neil Gaiman, Hyviä enteitä

Legolas #6 1/93
Michael Moorcock, Elric Melnibonélainen
T.A. Shippey, The Road to Middle-earth
Robert Asprin (toim.), Varkaiden maailma
Karl Edward Wagner, Pimeyden verkot
Markku Sadelehto (toim.), Shoredanin kellot
David Eddings, Rivan kuningatar

Legolas #7 2/93
Verlyn Fieger, Splintered Light, Logos and Language in Tolkien´s World
Terry Pratchett, Noitasiskokset
Lucius Shepard, Lohikäärmeen varjossa
Robert E. Howard, Yön kuninkaat

Legolas #8 3/93
Harry Harrison & Leon Stover, Stonehenge - Atlantiksen tuho
Margaret Weis & Tracy Hickman, Kaksosten aika
Markku Sadelehto (toim.), Mustan jumalan suudelma
Tolkien´s World: Paintings of Middle-earth

Legolas #8 4/93
Michael Moorcock, Maailmantuskan soturi
Robert E. Howard, Kadotuksen kuilu
Marion Zimmer Bradley, Avalonin usvat
David Eddings, Kohtalon täyttymys
Terry Pratchett, Lords and Ladies

Legolas #10 1/94
Margaret Weis & Tracy Hickman, Kaksosten sota, Kaksosten koetus
Peter S. Beagle, Viimeinen yksisarvinen
David Eddings, Mallorean taru 1 Lännen vartijat
Robert Holdstock, Muinaisuuden kosketus
Philip José Farmer, Lordi Tyger
Rudyard Kipling, Pedon merkki ja muita kauhuja
Vigdis Grimsdottir, Metsän tyttö
Molly Cochran & Warren Murphy, Forever King
J. R. R. Tolkien, The Hobbit. Sarjakuvaversio.
Robert E. Howard & Petri Hiltunen, Harmaan jumalan hetki

Legolas #11 2/94
Robert Holdstock, Holvi metsään
Clark Ashton Smith, Viimeinen hieroglyfi
David Eddings, Murgojen kuningas
Terry Pratchett, Mort
Jostein Gaarder, Sofian maailma

Legolas #12 1/95 (samalla Kosmoskynä 4/95
R.A. Salvatore, Kotimaa, Maanpaossa
David Eddings, Karandan paholaisherra, Darshivan velhotar, Kellin näkijätär
Terry Brooks, Shannaran jälkeläiset
Viivi Hyvönen, Etsijä
Gustav Meyrink, Golem
Petri Hiltunen, Ontot kukkulat
Pat Mills / Mike McMahon, Slaine 1
Pat Mills / Glenn Fabry, Slaine 2

Legolas #14 1/97
Orson Scott Card, Seitsemännen pojan seitsemäs poika
David Eddings, Tulikupolit
Robert Jordan, Maailmansilmä
R. A. Salvatore, Kristallisauva
Tad Williams, Kruununperillinen
Taru ja Tarmo Väyrynen, Kuningastie
John Clute ja John Grant, The Encyclopedia of Fantasy

Legolas #15 2/97 (Legolarppaaja)
David & Leigh Eddings, Belgarath - velhon tarina
David Eddings, Hohtavaiset, Salattu kaupunki
Robin Hobb, Kuninkaan salamurhaaja
Anu Holopainen, Noitien hovi
Robert Jordan, Valeren torvi
Tad Williams, Miekan mahti
Terry Pratchett, Noitia maisemissa
Philip Pullmann, Salaperäinen veitsi
R. A. Salvatore, Hopeavirrat, Puolituisen kivi
Weis & Hickman, Lohikäärmeen siipi
Taru ja Tarmo Väyrynen, Tähtien kosketus
John Maddox Roberts, Murha Tarsiksessa

Legolas #16 1/98
Eeva Andersson, Tiikerien tytär
Raymond E. Feist, Mustan kuningattaren varjo
Neil Gaiman, Neverwhere
Orson Scott Card, Punainen profeetta
Margaret Weis & Tracy Hickman, Haltioiden tähti
Tad Williams, Myrskyn silmä
Margaret Weis & Don Perrin, Tuomion prikaati
Bernard Cornwell, Talvikuningas
Robert Jordan, Lohikäärmeviiri
Jean Rabe, Lohikäärmeiden aika, Myrsky nousee
Petri Hiltunen, Praedor - Kuninkaan lapset
Humphrey Carpenter, J.R.R. Tolkien

Legolas #17 2/98
Terry Brooks, Shannaran kuningatar
Robert Holdstock, Norsunluuportti
David & Leigh Eddings, Polgara - velhottaren tarina
Robin Hobb, Salamurhaajan taival
Brian Jacques, Soturi Matiaksen miekka
Robert Jordan, Tornin salaisuus
Richard A. Knaak, Tulitraakki
Terry Pratchett, Valkoparta Karjupukki
Richard Meyers, Murha Harluaassa
J. Rabe, Kuilu avautuu
R. A. Salvatore, Pahan perintö
Villy Sørensen, Ragnarök - jumalten tuho
Tad Williams, Pimeyden käsi, Jäähyväisten kivi
Margaret Weis & Tracy Hickman, Tulimeri
Krisitian Huitula, Kalevala

Legolas #18 1/99
Beowulf
Robert Jordan, Callandor ja Pimeän varjo
Tad Williams, Piiritetty kivi, Korppien tanssi ja Torven taika
Anne McCaffrey, Lohikäärmeen lento
Vergilius, Aeneis - Aeneaan taru
Terry Brooks, Shannaran Talismaanit
Chet Williamson, Murha Comyrissa
Margaret Weis & Tracy Hickman, Käärmemaagi
Margaret Weis, Hengen miekka
Margaret Weis, Tracy Hickman & Don Perrin, Mielen demonit
Connie Willis, Tuomiopäivän kirja
R.A. Salvatore, Tähdetön yö
David & Leigh Eddings, Rivan aikakirjat
Brian Jacques, Sammalkukkametsän sota

Legolas #19
Puuttuu...

Legolas #20 1/00
Robin Hobb, Ship of Magic
Orson Scott Card, Hart´s Hope

Legolas #21 2/00
Robert Jordan, Lohikäärme herää
Tad Williams, Liekkien loimu
R.A. Salvatore, Arvoitusten saari
Terry Pratchett, Vartijat hoi!
Marja-Leena Lempinen, Mustan suden aika
Margaret Weis & Tracy Hickman, Kaaoksen käsi, Labyrintti ja Seitsemäs portti

Legolas #22 1/01
Brian Jacques, Urhea Martin
Patricia C. Wrede, Lohikäärmeen prinsessa
Guy Gavriel Kay, Kesäpuu
Orson Scott Card, Sydäntuli
J.K. Rowling, Harry Potter ja Liekehtivä pikari
Ursula K. Le Guin, Tales from Earthsea

Legolas #23 2/01
Patricia C. Wrede, Lohikäärmeen etsintä
J.R.R. Tolkien, Roverandom
Eoin Colfer, Artemis Fowl
Philip Pullman, Maaginen kaukoputki
David & Leigh Eddings, Althalus - matka maailman ääriin
Katharine Kerr, Deverryn taru 1 - Hopeatikari
Petri Hiltunen, Väinämöisen paluu, Tervetuloa muukalainen
Petri Hiltunen, Praedor - Kuolleen jumalan palvelija
Robert E. Howard & Petri Hiltunen, Conan Cimmerialainen, 2. laitos
Kevin Crossley-Holland, Arthur - Näkyjen kivi
Terry Pratchett, Magian väri, Valon tanssi
Diana Wynne Jones, Derkinhovin musta ruhtinas
Brian Jacques, Kellonvalaja
Anu Holopainen, Gae Bolga
Taru Sormusten Herrasta - Sormuksen ritarit - Opas seikkailuun
Guy Gavriel Kay, Vaeltava liekki

Legolas #24 1/02
Terry Pratchett, Johan riitti!
Ritva Toivola, Turmankukka, Rautalintu ja Ruosteusva
Petri Hiltunen, Itku markkinoilla - Väinämöinen 3
Patricia C. Wrede, Lohikäärmeen retkikunta
K. A. Applegate, Merlinin matkassa
Aki Nummelin, Tuhon hetki
Brian Jacques, Pahan jälkeläinen

Legolas #25 2/02
Eoin Colfer, Artemis Fowl - Tehtävä pohjoisessa
Robert Jordan, Lähettiläät
Terry Pratchett, Velhous verissä
Terry Pratchett, Pyramidit
Neil Gaiman, Unohdetut jumalat
Kevin Crossley-Holland, Arthur - Ylityspaikalla
Marianne Curley, Muinainen taika
Vonda N. McIntyre, Unikäärme
Guy Gavriel Kay, Synkein tie
Marja Luukkonen, Kivi joka tahtoi takaisin järveen
Ursula K. LeGuin, Kertomuksia Maamereltä
Patricia C. Wrede, Lohikäärmeen kummilapsi
J.R.R. Tolkien, Puu ja lehti
Douglas Adams, Sielun pitkä pimeä teehetki
Robert Holdstock, Celtika
William Nicholson, Tuulen laulu
Katharine Kerr, Deverryn taru 2 - Lumottu sormus
Kevin Crossley-Holland, Kuningas Arthur ja hänen ritarinsa
Petri Hiltunen, Praedor - Koston merkki
Terry Pratchett, Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät
Arto Paasilinna ja Hannu Lukkarinen, Ronkoteus - lentävä kirvesmies
Sean Russell, One Kingdom - Swan´s War Book One

Legolas #26 1/03
Robin Jarvis, Kuolontuoksu
Brian Jacques, Jalokivien jäljillä
Robert Jordan, Mustan tornin miehet
Diana Wynne Jones, Aarnikotkan vuosi
Cliff McNish, Noidan loitsu
Neil Gaiman, Coraline

Legolas #27 2/03
Vesa Sisättö (toim.), Ulkomaisia fantasiakirjailijoita
Ursula K. LeGuin, Toinen tuuli
Eoin Colfer, Toivomuslista
Petri Hiltunen, Kehitys kehittyy - Väinämöinen 4
Victoria Hanley, Bellandran kristalli
Jude Fisher, Taru Sormusten Herrasta - Kaksi tornia - Kuvitettu opas
Brian Sibley, Näin tehtiin elokuvasarja Taru sormusten herrasta
Brian Jacques, Jänisten kaukopartio
Marion Zimmer Bradley, Noitavalo

Legolas #28 3/03
Greenleaf, ei arvosteluja

Legolas #29 4/03
Terry Pratchett, Elävät kuvat
Eoin Colfer, Artemis Fowl - Ikuisuuskoodi
Sari Peltoniemi, Kummat
Clive Barker, Abarat
Neil Gaiman, Coraline varjojen talossa
Mary Hoffman, Stravaganza - naamioiden kaupunki
Michael Swanwick, Rautalohikäärmeen tytär
Lian Hearn, Satakielilattia - Otorin klaanin tarina 1
David Gemmell, Legenda - Drenain Taru 1
Rosinski - Dufaux, Sioban - Kadonneiden nummien valitus 1
Susan Cooper, Pimeä nousee -sarja
J.R.R. Tolkien, Hobitti eli sinne ja takaisin

Legolas #30 1/04
Johanna Sinisalo, Sankarit
George R. R. Martin, Valtaistuinpeli
Chris Smith, Taru Sormusten Herrasta - Aseet ja armeijat
Robin Hobb, Narrin matka
Jude Fisher, Taru sormusten herrasta - Kuninkaan paluu - kuvitettu opas
Robert Jordan, Miekkojen kruunu
Donna Woolfolk Cross, Paavi Johanna
Robert Irwin, Tuhannen ja yhden yön painajainen
Herbie Brennan, Keijujen sota
Guy Gavriel Kay, Tigana
Anu Holopainen, Welman tytöt
Petri Hiltunen, Laulu yön lapsista
Terry Pratchett, Vapaat pikkumiehet

Legolas #31 2/04
Garth Nix, Sabriel
Marcus Sedgwick, Mustat ratsastajat
Jonathan Stroud, Samarkandin amuletti
J.K. Rowling, Harry Potter ja Feeniksin kilta
Jukka Mäntyjärvi, Paholaisen huilu
Leena Laulajainen, Raut Jootinpoika ja haltiakivi
Elizabeth Kay, Rajalla

Legolas #32 3/04
Terry Pratchett, Pienet Jumalat
Andrew Murray, Tunnetko Tolkienisi?
Flabia Bujold, Ennuskivien mahti
Diane Duane, Syvintä velhoutta - Velhonuoret, osa 2
Robert Jordan, Tuulten kulho - Ajan pyörän osa 18
Stefano Benni, Keplo
Robert Holdstock, Rautagraali - Merlinin kronikat 2
Ilkka Auer, Sysilouhien sukua - Lumen ja jään maa

Legolas #33 4/04
Eoin Colfer: Artemis Fowl - Salaiset kansiot
Kristian Blomberg, Irma Hirsjärvi, Urpo Kovala (toim.): Fantasian monet maailmat
J.R.R. Tolkien (toim. Baillie Tolkien): Kirjeitä joulupukilta
Cornelia Funke: Mustesydän
Leena Laulajainen: Raut Jootinpoika ja hopeakello
Mary Hoffman: Stravaganza: Tähtien kaupunki
Geoffrey Huntingon: Demoninoita - Korppikartanon salat 2
Clive Barker: Lumon päivät, sodan yöt Abarat 2
Chitra Banerjee Divakaruni: Hopealaakson salaisuus
Terry Pratchett: Tähtihattu
Tri Ernest Drake (toim. Dugald A. Steer): Dragonologia
Esko Miettinen: Velhot, örkit, sankarit - Johdatus fantasian maailmaan
Kevin Crossley-Holland: Arthur - Rajaseudun kuningas
Philip Pullman: Lyran Oxford
Diana Wynne Jones: Merlin-salaliitto
Terry Pratchett: Herraskaista väkeä

Legolas #34 1/05
George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos, Tulen ja jään laulu 2
David ja Leigh Eddings: Vanhemmat jumalat
Anu Holopainen: Sisarpuut, Syysmaa 2
Juha-Pekka Koskinen: Ristin ja raudan tie
Petri Hiltunen: Musta tie ja muita kertomuksia
Ville Vuorela ja Petri Hiltunen: Vanha Koira
Herbie Brennan: Purppurakeisari
David Gemmel: Varjojen prinssi
Rosinski & Dufaux: Blackmore ja Dame Gerfaut (Kadonneiden nummien valitus osat 2 ja 3)
G.P. Taylor: Varjojenmanaaja
William Nicholson: Tulilaulu

Legolas #35 2/05
Christopher Paolini: Eragon
Terry Pratchett: Vartiosto valmiina palvelukseen
J.R.R. Tolkien: Bilbon viimeinen laulu
Guillaume Apollinaire: Mätänevä velho
Lene Kaaberbol: Näkijän tytär
Diane Duane: Korkeinta velhoutta - Velhonuoret, osa 3
Philip Pullman: Kellopeli eli kuinka kaikki vedettiin käyntiin
Virpi Saarinen: Jäälinnun sulka
Garth Nix: Lirael
Debi Gliori: Magiaa mennen tullen

Legolas #35 3/05
Leena Laulajainen: Aia
Kerstin Ekman: Ikimuiston merkki
Johanna sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
Eoin Colfer: Artemis Fowl: Opalin kosto
Lian Hearn: Nurmi vuoteenaan - Otorin klaanin tarina II
Roainaki-Dufaux: Kyle of Klanach - Kadonneiden nummien valitus 4
Robin Hobb: Narrin palvelija - Lordi Kultainen II
Leena Laulajainen: Raut Jootinpoika ja Pimeän Ratsumies
Ursula LeGuin: Näkemisen lahja
Jonathan Stroud: Golemin silmä - Bartimeus-trilogian toinen osa
Lene Kaarberbol: Näkijän amuletti - Näkijän kirja 2
Vonda N. McIntyre: Aurinko ja kuu
Debi Gliori: Magiaa musta taivas

Legolas #36 4/05
Susanna Clarke: Jonathan Strange & herra Norrel
Sari Peltoniemi: Ainakin tuhat laivaa - kertomuksia täältä ja muualta
Jonathan Carroll: Naurujen maa
E.J.Kirk: Narnia - opas fantasiamaailmaan
Michael Gerber: Barry Trotter ja häpeämätön parodia
Philip Pullman: Kreivi Karlstein
Anu Holopainen: Viinikauppias, Syysmaa 3
Paul Stewart ja Chris Riddell: Sysimetsän poika
Tuulia Aho: Kuikansulka
Terry Pratchett: Suuri ajomatka
Cornelia Funke: Lohikäärmeellä ratsastaja
George R.R.Martin: Miekkamyrsky 1, Tulen ja Jään Laulu osa 3, nide 1
J.R.R. Tolkien: Herra Bliss
M.John Harrison: Eilisen mystinen sydän
Sean Stewart: Kehä
Silvana De Mari: Viimeinen haltia
Terry Pratchett: Elävää musiikkia
Annina Holberg: Lumotut
David ja Leigh Eddings: Salattu mahti, Unennäkijöiden 2.kirja

Legolas #37 1/06
Leena Krohn: Tainaron
Ursula K. LeGuin: Pimeälipas ja muita kertomuksia
Mary Hoffman: Kukkien kaupunki (Stravaganza 3)
Anna Dale: Noitatuulen kuiskaus
James Lasdun: Sarvipää
Tomi Kontio: Maan veli
M.I. McAllister: Orrin, Usvasaarten sankari
Diana Wynne Jones: Liikkuva linna
Stephen King: Musta Torni V: Callan sudet

Legolas #38 2/06
Stephen King: Musta Torni VI: Susannan laulu
Ulla Viertola: Mosaiikkilintu, Oman keisarien aikakirjat 1
Roger Lancelyn Green ja Walter Hooper: c.S.Lewis: elämäkerta
Helen Dunmore: Ingo - Meren kansa
Ilkka Auer: Varjoissa vaeltaja, Lumen ja jään maa 2
Michael Gerber: Blarnia
¨ Vesa Sisättö ja Toni Jerrman: Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita
Garth Nix: Abhorsen
J.K.Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi ja miten tarina syntyi
George Beahm: Harry Potter kumppani, Faktaa, fiktiota ja kansantaruja
Kristian Blomberg, Irma Hirsjärvi ja Urpo Kovala (toim.): Totutun tuolla puolen
Kathryn Lindskoog: Matka Narniaan
J.R.R. Tolkien & David Wenzel: Hobitti-sarjakuva osat 1 ja 2
Karen Armstrong: Myyttien lyhyt historia
Terry Pratchett: Kiintoisia aikoja
Christoper Paolini: Esikoinen

Legolas #39 3/06
George R.R. Martin: Miekkamyrsky 2, Tulen ja Jään Laulu, osa 3, nide 2
Stuart Hill: Jäämaan huuto
Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki
Jukka Halme (toim.): Uuskummaa? Modernin fantasian antologia
Lauri Levola: Pimeän tavarajuna
Stepan Chapman: Troikka
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Anne Leinonen (toim.): Kirjoita kosmos - opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen
Tanith Lee: Synnyinhauta
Victoria Hanley: Univieraiden kivi
Elisabeth Kostova: Historiantutkija
Anu Holopainen: Molemmin jaloin
Jean Echenoz: Pianossa

Takaisin ylös